
Helppo raparperipiirakka saa pinnalle pehmeän, herkullisen täytteen. Pellillinen leikataan jäähtyneenä noin kahteenkymmeneen reilun kokoiseen palaan.
Hyväksythän evästeet. Näin mahdollistat sivustomme maksuttomuuden myös jatkossa.
Ohje (pohja)
- Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Vuoraa pelti leivinpaperilla.
- Sulata margariini. Jätä odottamaan.
- Huuhtele raparperi täytettä varten. Kuori paksuimmat varret ja viipaloi ne ohuiksi paloiksi. Jätä odottamaan.
- Sekoita vehnäjauho, sokeri, leivinjauhe, kaneli ja suola kulhossa.
- Lisää kananmunat, maito ja sulatettu rasva. Sekoita sen verran, että saat ainekset juuri ja juuri sekaisin.
- Painele taikina pellille leivinpaperin päälle.
- Reunoja ei tarvitse nostaa, mutta levitä taikina pellin reunoille saakka, jotta täyte pysyy raparperipiirakan päällä.

Täyte
- Sekoita kermaviili, sokeri, vanilliinisokeri ja kananmunat keskenään. Kaada seos taikinan päälle.
- Ripottele pinnalle raparperin viipaleet.
- Paista 180 asteessa hieman uunin keskitasoa alempana noin 40–45 minuuttia.
Vinkit
- Saat kauniit palat, kun leikkaat piirakan vasta jäähtyneenä.
- Ohje on helppo puolittaa, jos et halua tehdä raparperipiirakkaa koko pellillistä. Puolikas annos sopii mainiosti pyöreään piirakkavuokaan, jonka halkaisija on 26–28 cm.
Katso myös
Helppo raparperimehu
Raparperimehu on helppo tehdä, sillä raparperia ei tarvitse edes kuoria. Malta kuitenkin odottaa mehun tekeytymistä seuraavaan päivään, jotta maku ehtii irrota raparperin paloista ja saat maukasta mehua.
Raparperikeikauskakku
Helppo raparperikeikauskakku on mehevä alkukesän herkku. Se kannattaa tarjota raikkaan vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa, sillä raparperin happamuus kaipaa seurakseen makua tasapainottavaa kaveria.
Helppo mansikkakakku
Tämä helppo ja nopea mansikkakakku kootaan kääretorttulevystä. Pohjan lisäksi tarvitset vain kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita. Yksinkertainen on kaunista sekä herkullista!