
Pakastaminen on hyvä tapa säilöä kantarellit. Samalla tavoin voit toimia esimerkiksi mustatorvisienten ja suppilovahveroiden kanssa.
Hyväksythän evästeet. Näin mahdollistat sivustomme maksuttomuuden myös jatkossa.
Pakasta kantarellit näin
- Puhdista ja paloittele kantarellit.
- Laita sienet paistinpannulle (teflonpannu on tähän hyvä).

- Kuumenna sieniä paistinpannulla välillä sekoitellen, kunnes niistä irronnut neste on haihtunut.
- Anna jäähtyä. Pakkaa kantarellit kerralla käytettäviksi annoksiksi rasioihin tai pusseihin.
- Viilennä jääkaapissa ja pakasta.

Hyväksythän evästeet. Näin mahdollistat sivustomme maksuttomuuden myös jatkossa.
Vinkit
- Paista kerrallaan noin litra sieniä. Neste haihtuu paremmin, kun pannu ei ole kovin täynnä. Tarvittaessa ylimääräistä lientä voi kaataa pois esimerkiksi siivilän avulla.
- Kantarellien paistamiseen ei kannata käyttää rasvaa. Näin ne säilyvät paremmin.
- Kun pakkaat sienet pieniin (uudelleen suljettaviin) muovipusseihin, ne mahtuvat pieneenkin tilaan.
- Voit hyvin käyttää pakastettuja kantarelleja seuraavaan satoon saakka.
Katso myös
Kantarelli-tacopiirakka
Herkullinen tacomaustettu kantarellipiirakka hurmaa myös aloittelevat sienten maistelijat. Kermaviili tasapainottaa piirakan makua. Jos haluat tehdä pellillisen kanttarellipiirakkaa, kaksinkertaista annos.
Kana-kantarellipihvit
Kun sienisatoa tulee reilusti, on kiva saada vaihtelua sieniruokien valikoimaan. Kana-kantarellipihveissä broilerin jauheliha yhdistetään reiluun määrään kantarelleja.
Sienipasta
Kermainen sienipasta valmistuu nopeasti esimerkiksi juuri poimituista suppilovahveroista. Jos käytät valmiiksi kypsennettyjä sieniä, aloita laittamalla pasta kiehumaan.