Valmistusaika:
yli 2 tuntia
Annokset:
12 palaa (Ø 22 cm vuoka)

Herkullinen gluteeniton suklaakakku täytetään reilulla määrällä pehmeää, suklaista moussea! Kakun teko on paras aloittaa jo edeltävänä päivänä, jotta täyte ehtii jämäköityä.
Silmäilethän ohjeen loppuun asti ennen raaka-aineiden hankintaa, sillä alussa luetellaan vain pohjan ainekset.
Hyväksythän evästeet. Näin mahdollistat sivustomme maksuttomuuden myös jatkossa.
Pohja
- Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Voitele halkaisijaltaan noin 22 cm kakkuvuoka ja jauhota se gluteenittomalla korppujauholla.
- Sulata rasva (125 g). Jätä odottamaan.
- Vaahdota kananmunat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi.
- Mittaa toiseen kulhoon gluteeniton jauhoseos, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Sekoita ne keskenään.
- Lisää jauhoseos kananmuna-sokerivaahtoon. Lisää myös maito ja sula rasva. Sekoita kevyesti niin, että saat ainekset juuri ja juuri sekaisin. Kaada taikina kakkuvuokaan.
- Paista 180 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla noin 35–45 minuuttia (kunnes kakkua puutikulla kokeiltaessa tikkuun ei tartu taikinaa). Kumoa pohja hieman jäähtyneenä.

Täyttäminen
Kokoa kakku esimerkiksi irtopohjavuokaan, jossa se saa jämäköityä ennen koristelua.
- Leikkaa hyvin jäähtynyt kakkupohja vaakatasossa kolmeen osaan. Aseta yksi levyistä kakun pohjaksi.
- Valmista kostutukseen tarvittava kahvi. Yhdistä se maidon kanssa. Kostuta pohjalevy noin 2 ruokalusikallisella maitokahvia (⅓ kostutuksesta).
- Vaahdota kerma (4 dl) kermavaahdoksi. Sulata suklaa (300 g) valmiiksi.
- Yhdistä tuorejuustoseos ja kermavaahto kevyesti sekoitellen. Lisää sulatettu suklaa ja sekoita voimakkaasti.
- Lisää noin puolet täytteestä pohjan päälle.
- Lisää keskimmäinen kakkulevy ja kostuta se (⅓ maitokahvista). Lisää loppu täyte. Lisää viimeinen kakkulevy ja kostuta se lopulla maitokahvilla.
- Peitä kakku esimerkiksi kelmulla ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi, mieluiten seuraavaan päivään, jotta täyte jämäköityy ja kosteus tasaantuu.
Kuorrutus ja koristelu
Suklaakakku on paras kuorruttaa vasta, kun täyte on jämäköitynyt.
- Aseta kakku tarjoiluastialle ja irrota se vuoasta.
- Valmista kuorrutus kuten täyte: Sekoita tuorejuusto, sokeri (0,5 dl) ja vanilliinisokeri (1,5 tl) kulhossa. Vaahdota kerma (2 dl). Sulata suklaa (200 g). Yhdistä tuorejuustoseos ja kermavaahto kevyesti sekoitellen. Lisää sulatettu suklaa ja sekoita.
- Levitä kuorrutus kakun reunoille ja päälle (lastaa tai palettiveistä apuna käyttäen). Voit pursottaa mahdollisesti yli jäävän kuorrutteen kakun koristeiksi.
- Koristele suklaakakku esimerkiksi suklaavalumilla (puoli annosta ganachea), pursotuksilla, tuoreilla marjoilla ja syötävillä kukilla.
Vaaleat pursotukset
Kuvan vaaleisiin pursotuksiin on käytetty valkosuklaasta valmistettua kuorrutetta. Valmista se vastaavasti kuin suklaasta tehty kakun kuorrutus.
- 50 g tuorejuustoa
- 1 rkl sokeria
- 1 tl vanilliinisokeria
- 1 dl vispikermaa
- 100 g valkosuklaata (gluteeniton)
Muista
- Jos teet suklaakakkua gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle, tarkista kaikkien raaka-aineiden gluteenittomuus ja ole tarkkana, että kakkuun ei joudu jäämiä vehnästä, ohrasta ja rukiista.