
Makeat tuulihatut täytetään tässä ohjeessa hillolla maustetulla kermavaahdolla. Lisäksi voit raikastaa tuulihattuja myös tuoreilla mansikoilla. Varaa valmistukseen aikaa pari tuntia, jotta aikaa jää kunnolliseen jäähtymiseen.
Hyväksythän evästeet. Näin mahdollistat sivustomme maksuttomuuden myös jatkossa.
Ohje
- Mittaa margariini ja vesi reilunkokoiseen teräskattilaan. Kuumenna, kunnes vesi kiehuu ja margariini sulaa.
- Mittaa vehnäjauhot valmiiksi.
- Ota kattila pois liedeltä. Kaada vehnäjauhot kerralla kattilaan ja sekoita hetki voimakkaasti esim. puuhaarukalla sekoittaen.
- Taikina alkaa irrota kattilan reunoilta.
- Anna jäähtyä noin 15 minuuttia, jotta seuraavaksi lisättävät kananmunat eivät kypsy.
- Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
- Laita valmiiksi kaksi peltiä ja leivinpaperia.
- Riko kananmunat valmiiksi esim. mukiin.
- Sekoita jäähtynyttä taikinaa sähkövatkaimella. Lisää kananmunat yksitellen, samalla sähkövatkaimella sekoittaen.
- Tee taikinasta kasoja pellille leivinpaperin päälle kahden lusikan avulla TAI siirrä taikina pursotuspussiin ja pursota taikinasta noin 30 tuulihattua.
- Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes tuulihatut ovat saaneet kauniin vaaleanruskean värin.
- Pienemmät tuulihatut kypsyvät nopeammin.
- Älä avaa uunin luukkua kypsyyden tarkistamista varten, ennen kuin kun pinta lakkaa pisaroimasta.
- Anna jäähtyä ennen täyttämistä.

Täyttäminen
- Leikkaa tuulihattujen reunaan aukko täyttämistä varten.
- Vaahdota kerma kermavaahdoksi. Lisää joukkoon mansikkahillo ja vanilliinisokeri. Sekoita.
- Lusikoi tai pursota mansikkatäyte tuulihattujen sisään. Lisää halutessasi väliin myös tuoreita mansikoita viipaleina.
Vinkit
- Älä käytä sähkövatkainta pinnoitetussa kattilassa (esim. teflonkattila), jotta kattila ei naarmuunnu.
- Paista tuulihattuja yksi pelti kerrallaan, ellei sinulla ole hyvin toimivaa kiertoilmauunia.
- Jos viipaloit väliin reilusti tuoreita mansikoita, puolet ohjeessa olevasta täytteen määrästä riittää.
- Onnistuneissa tuulihatuissa on ontto sisus, jonne mahtuu reilu määrä täytettä.
Katso myös
Sekoitettava suklaakakku
Sekoitettava suklaakakku on helppo ja nopea valmistaa! Kuivat ainekset sekoitetaan keskenään ja mukaan lisätään nestemäiset raaka-aineet. Vaahdotusta tai vatkausta ei tarvita.
Herrasväen pikkuleivät
Herrasväen pikkuleivät ovat juhlien herkkupaloja! Vanhanajan malliin ne leivotaan aidolla voilla, joka vaikuttaa sekä makuun että rakenteeseen. Erikoishieno sokeri tarttuu tavallista sokeria paremmin pikkuleivän pinnalle, pienikiteisenä se sopii erinomaisesti myös taikinan tekoon.
Juustohyrrät
Juustohyrrät eli juustokiekot sopivat kahvipöydän pikkusuolaisiksi. Sekoitettava kermaviilipohjainen taikina on helppo tehdä ja myös täyte valmistuu vähällä vaivalla.