
Rahka sopii mainiosti pannariin, jonka kanssa maistuvat esimerkiksi raikkaat marjat. Tällä reseptillä rahkapannaria tulee pellillinen (35 x 40 cm), josta riittää noin 12 palaa.
Hyväksythän evästeet. Näin mahdollistat sivustomme maksuttomuuden myös jatkossa.
Ohje
- Mittaa maito ja vehnäjauhot kulhoon. Sekoita tasaiseksi vispilällä.
- Lisää kananmunat, sokeri, vanilliinisokeri, suola ja rahka. Sekoita tasaiseksi.
- Sulata voi ja lisää vielä se.
- Anna taikinan turvota noin 30 minuuttia.
- Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Vuoraa korkeareunainen pelti leivinpaperilla.
- Kaada taikina pellille juuri ennen paistamista.
- Paista pannaria 225 asteessa noin 25 minuuttia, tai kunnes se on saanut sopivasti väriä.
Vinkit
- Tällä ohjeella tulee makea rahkapannari, joka maistuu esimerkiksi tuoreiden marjojen kanssa.
- Vähennä sokerin määrää halutessasi (0,5–1 dl), jos tarjoat pannarin hillon kanssa tai et välitä kovin makeasta.
Katso myös
Rahkaletut
Parhaat rahkaletut syntyvät, kun lisäät taikinaan hieman leivinjauhetta tuomaan kuohkeutta. Rahkaletut ovat nopeatekoisia ja maistuvat vaikka raikkaiden marjojen tai hillon kanssa aamu- tai välipalalla.
Jauhelihapannukakku
Jauhelihasta tehty pannari sopii ateriaksi, mutta maistuu myös pikkusuolaisena! Aloita tekemällä taikina turpoamaan, sillä paras jauhelihapannari syntyy, kun annat taikinan seistä vähintään puoli tuntia ennen paistamista.
Parmesaanikana uunissa
Parmesaanikana on helppo valmistaa, kun paistat sen uunissa. Parmesaanin lisäksi broileriin tuo makua valkosipuli ja persilja. Tarjoa lisäksi esimerkiksi sitruunaa tai sitruunakastiketta.