
Riisipuuron keittäminen kuuluu joulun aikaan, mutta voi olla hankalaa maidon palaessa pohjaan tai kiehuessa yli. Katso, miten vältät riisipuuron palamisen pohjaan ja keität onnistuneen riisipuuron!
Hyväksythän evästeet. Näin mahdollistat sivustomme maksuttomuuden myös jatkossa.
1. Valitse maito oikein
Rasvaton maito palaa pohjaan rasvaisempaa maitoa herkemmin. Onnistut todennäköisemmin, kun valitset puuron keittämiseen yli 3 % rasvaa sisältävän maidon (eli ns. punaisen maidon).
Maidon sijaan voit keittää puuron kasvipohjaiseen maitojuomaan, esimerkiksi mantelijuomaan. Silloin puuro ei pala pohjaan yhtä herkästi kuin tavalliseen maitoon keitetty puuro. Maidon sijaan voit keittää riisipuuron veteen ja lisätä loppuvaiheessa kuohukermaa tai maitojauhetta, kuten helpon riisipuuron ohjeessa.

2. Kiinnitä huomiota kattilan valintaan
Hyväksythän evästeet. Näin mahdollistat sivustomme maksuttomuuden myös jatkossa.
Puuro palaa herkemmin pohjaan teräskattilassa kuin pinnoitetussa kattilassa (esim. Teflon). Riisipuuron keittäminen onnistuu teräskattilassakin, mutta silloin sekoittaminen vaatii enemmän huolellisuutta. Valitse kuitenkin reilun kokoinen kattila, sillä pienessä kattilassa puuro kiehuu herkästi yli.
3. Tarkkaile kiehumisen voimakkuutta
Pidä lieden teho sellaisena, että riisipuuro kiehuu vain juuri ja juuri. Alussa puuroa kannattaa kuumentaa ilman kantta. Näin sekoittaminen on helpompaa, eikä puuro kiehu niin herkästi yli. Pienennä lieden tehoa heti, kun puuro kiehuu.

Hyväksythän evästeet. Näin mahdollistat sivustomme maksuttomuuden myös jatkossa.
4. Älä lisää koko maitopurkillista kerralla
Laita kattilaan ensin suunnilleen saman verran vettä ja riisiä sekä hieman voita. Lisää maitoa vasta, kun suurin osa vedestä on imeytynyt riisiin. Kaada maitoa kattilaan vähitellen sitä mukaa, kun riisi imee itseensä nestettä ja puuro sakenee.

5. Sekoita!
Sekoita puuroa hyvin pohjaa myöten. Tämä kannattaa muistaa varsinkin keittämisen alkuvaiheessa. Kun riisipuuro on paksumpaa ja liesi hyvin pienellä teholla, voi puuro hautua kannen alla ja sekoitus harvakseltaan riittää.
Katso myös
Porkkanalaatikko
Porkkanalaatikko tehdään porkkanoista ja puuroriisistä perinteiseen tapaan. Maun takaavat kuohukerma, siirappi ja ripaus valkopippuria.
Valkosuklaa-karpalojäädyke
Karpalojäädyke valmistuu ilman kananmunaa. Ohjeessa valkosuklaa ja kondensoitu maito tuovat rakennetta, makua ja makeutta. Jäädyke on juhlava jälkiruoka, tästä annoksesta riittää noin kahdelletoista ruokailijalle.
Helpot suklaamuffinssit ilman suklaata
Suklaamuffinssit valmistuvat ilman suklaata, kun lisäät taikinaan tummaa kaakaojauhetta. Helppo taikina tehdään ilman vatkaamista, sillä ainekset vain sekoitetaan.