
Puurot
Puurot ovat edullista ruokaa. Pehmeä puuro maistuu tietysti aamu-, ilta- tai välipalalla, mutta sopii mainiosti korvaamaan silloin tällöin myös lounaan.
Puurot porisemaan
Tutustu alla Ruoka ja Kodin puuro-ohjeisiin ja valitse suosikkisi!
Lähes kaikki puurot maistuvat marjojen kanssa. Marjat tuovat annokseen raikkautta ja lisäävät ravintoarvoa. Kohmeiset marjat ovat myös näppärä tapa jäähdyttää kuumaa puuroa.
Jos haluat tehdä puuron ilman maitoa tai gluteenia, kannattaa lukea alla olevat vinkit.
Hyväksythän evästeet. Näin mahdollistat sivustomme maksuttomuuden myös jatkossa.
Vinkit erityisruokavalioihin sopiviin puuroihin
- Maitoon keitettävät puurot voi mainiosti tehdä maidon sijaan esimerkiksi kaura- tai soijamaitoon.
- Kasvipohjaiset maitojuomat eivät pala pohjaan yhtä herkästi kuin maito, joten ne sopivat mainiosti myös laiskemman sekoittajan puurokattilaan.
- Mannasuurimot on tehty vehnästä, joten ne eivät sovi gluteenittomaan ruokavalioon. Ne voi kuitenkin korvata karkeilla riisijauhoilla.
- Riisijauho jää helposti paakuille, joten se on hyvä lisätä jo kylmän nesteen joukkoon (ja sekoittaa koko kuumentamisen ajan) tai ripotella kattilaan vähän kerrallaan.
Maukkaat puuro-ohjeet
Puuro takassa
Valmistusaika:
2–4 tuntia
Pajalan puuro
Valmistusaika:
alle 30 min
Vispipuuro mustaherukoista
Valmistusaika:
20 min (+ jäähtyminen)
Vispipuuro
Valmistusaika:
20 min + jäähtyminen
Riisipuuro
Valmistusaika:
1 tunti
Manna-jälkiruoka
Valmistusaika:
15 min + puuron jäähtyminen
Maidoton riisipuuro (mantelimaitoon)
Valmistusaika:
1 tunti
Suklaamannapuuro
Valmistusaika:
15 min
Helmipuuro
Valmistusaika:
15 min (valmistelut) + 5 min (hautuminen)
Tuorepuuro
Valmistusaika:
5 min + tekeytyminen yön yli
Mannapuuro
Valmistusaika:
15 min
Ohrapuuro
Valmistusaika:
yli 1 tunti (+ suurimoiden liottaminen)
Helppo riisipuuro
Valmistusaika:
1 tunti
Uuniohrapuuro
Valmistusaika:
yli 2 tuntia
Uuniriisipuuro
Valmistusaika:
yli 2 tuntia
Mannapuuro veteen
Valmistusaika:
alle 15 min
Kauravelli
Valmistusaika:
15 min
Marjapuuro
Valmistusaika:
20 min (+ jäähtyminen)
Graham-mustikkapuuro
Valmistusaika:
alle 30 min
Kaurapuuro
Valmistusaika:
alle 15 min
Raparperivispipuuro
Valmistusaika:
25 min + jäähtyminen
Puolukka-ruispuuro
Valmistusaika:
15 min (valmistelut) + 2 tuntia (hautuminen)
Kaurapuuro yhdelle mikrossa
Valmistusaika:
alle 5 min
Omenariisipuuro
Valmistusaika:
1 tunti
Gluteeniton puolukkapuuro
Valmistusaika:
20 min + jäähtyminen
Mannavelli
Valmistusaika:
15 min
Kuningatarpuuro
Valmistusaika:
25 min
Hyväksythän evästeet. Näin mahdollistat sivustomme maksuttomuuden myös jatkossa.